Esittely

Grandes Guardia's

DCF ry:N palkitseman Vuoden Kasvattaja 2016 ,2017, 2018
DCF ry:N palkitseman Vuoden Kasvattaja 2016 ,2017, 2018

Täältä Grandes Guardia's nimen takaa löytyy Anette + aviomies Toni ja meidän 3 lasta. 
Asustelemme Porissa isossa omakotitalossa, jossa on canarioilla mahdollisuus päästä toteuttamaan sitä mistä ne eniten nauttivat, eli oman kodin ja pihan vartiointia.

Olen Suomen kennelliiton jäsen ja Presa Canario Finland ry:n perustaja jäsen ja toiminut usean vuoden ysdityksessä puheenjohtajana.
Jäsenyydet on myös SSKY:hyn, SATSKY:yyn ja Tibetinspanielit ry;hyn
Olen myös suorittanut kasvattajan peruskurssin ja allekirjoittanut kasvattaja sitoumuksen.
Kennel nimen sain vuonna 2013, ensimmäinen Presa canario pentue näki päivänvalon elokuussa 2012.
Olen suorittanut myös nuoruusvuosina koirankouluttajan peruskurssin, se oli aikaa jolloin PK koirat olivat erittäin lähellä sydäntä.

Ensimmäinen ihana canariomme saapui meille maaliskuussa 2010 Brave Strong Action Princess "Cora". Siitä se taival sitten canarioiden kanssa lähtikin rullaamaan.
Rotuun minut tutustutti ystäväni, jolla oli ensin presoja Irema Curto kennelistä, ne olivatkin melkoisen vaikuttavia koiria koko olemuksessaan, myöhemmin hänelle tuli Dogo Canario narttu.
Cora onkin hänen ensimmäisestä pentueestaan ja emme olisi voineet toivoa mitään enempää tai vähempää, Cora on todella opettanut paljon, jos on sitten nuo muutkin. 
Ja sitten....
Tavoitteeni tämän rodun kasvatuksessa, on saada aikaan koirista kaikin puolin mahdollisimman terveitä ja käyttötarkoitukseensa soveltuvia Presa Canarioita.
Suunnittelen pentueet harkitusti ja jokainen pentue on suunniteltu myös niin että valitsen itselleni mahdollisen jatkajan jatkojalostustyöhöni.
Jalostuksessa pyrin käyttämään ainoastaan rodunomaisia, luonne-ominaisuuksiltaan tyypillisiä, vahvahermoisia canarioita, tietenkin myös terveys on tärkeää.
Kasvatustyössäni pyrin mahdollisimman rotyypillisiin, tasapainoisiin ja terverakenteisiin koiriin.
Tietenkään aina tämä ei riitä ja kristallipalloa emme me kasvattajat omista, joskus siis jalostusvalinnat saattaa mennä myös päin metsiä vaikka kaikki paperilla näyttäisikin suht hyvältä. Kaikki tämä tietysti opettaa ja kasvattaa itseänikin kasvattajana.
Kulutan paljon aikaa, vaivaa ja rahaa tähän harrastukseeni ja tuon myös paljon koiria ulkomailta, toivon että tällä kaikella panostuksella meillä on täällä joskus mahdollisimman terve ja pitkä ikäinen rotu. Se toki vaatii paljon kaikilta kanssa harrastajilta ja välillä uhrauksiakin on tehtävä joskus jopa kokoinaisia linjojen sulkemisia. Mutta liika numeroiden ja kirjaimien tuijottaminen ei tule myöskään olemaan mikään oikotie onneen, aina on puntaroitava montaa asiaa jalostuskoirissa.
Minulle ensi sijaisen tärkeää on koiran elinvoimaisuus ja pitkä ikäisyys ja sitä pitää yrittää vaalia myös tässä rodussa. 


CA DE BOU
Ensimmäinen Mallorcandoggi saapui minulle vuonna 2017 kesällä, rotuun tutustuin läheisesti ystäväni kautta noin 2 vuotta ennen oman ostamista, rotu oli kuitenkin kiinnostanut jo useita vuosia aiemmin. Toisen ja kolmannen ostin vuonna 2019 ja näistä kolmesta on nyt 1 enään mahdollisesti jalostu kelpoinen ja sijoitus kodissa asuva Venäjän tuonti narttuni, ensimmäinen pentu tulossa mahdollisesti 2021.

TIIBETINSPANIELI
No tässä vasta tarina... Ystäväni kasvatti useita vuosia tipsuja ja olin aina ajatellut että ei se kyllä minun rotuni olisi vaikka myös pienistä koirista tykkään, tyyppiäni oli kuitenkin aina ollut "turkiltaan helppohoitoisemmat" < tai näin minä tipsusta ajattelin< pikku koirat eli lyhyt karvaiset tai kokonaan nakut.
Sitten tuli päivä kun äitini viimeinenkin koira nukkui pois ja eihän hän koira ihmisenä nyt kauaa sitten ilman halunnut olla, toki hän ei myöskään sillä hetkellä halunnut pentua.
Otin yhteyttä tähän kasvattaja ystävääni ja kysyin että olisiko hänellä jotain sopivaa aikuista narttua äidilleni. Hän kertoi että itseasiassa kyllä hänellä on parikin, mukaamme lähti noin 2 vuotias Norma neiti. Kun Norma on nyt ollut 2017 joulukuusta äidillä niin tykästyin aina vaan enemmän ja enemmän rotuun, kysyin saisinko tehdä pentueen ja jättää siitä itselleni yhden oman kasvatin.
Yhteistuumissa teimme pentueen, kävimme terveys tutkimuksissa, näyttelyssä, valitsimme uroksen jne...
Ja 26.7.2019 syntyi ensimmäinen Grandes Guardia's Tiibetinspanieli pentue.
Nyt kotonamme kasvaa pentueesta Walma neiti ja äidin kotona ihana Jade neiti ja helmikuussa tipsu lauma kasvoi Belgian tuoti nartulla joka tuli minulle sijoitukseen Double Eye kennelistä Imatralta, aivan ihanalta Marittalta. 
Walma on väriltään soopeli, Jade sitten taas kirjava ja haaveena oli saada väritykseeltään Black&Tan (entisenä rottis ja dobberi ihmisenä) värinen narttu pentu Walmalle kaveriksi, päädyin kuitenkin sitten tähän aikuiseen Ramona neitiin, joka onkin meillä nyt asuessaan sulattanut melkosen monta sydäntä, josko myös Walma on.


Koirat ovat perheessämme elämäntapa, toisille enemmän ja toisille vähemmän.
Vapaa-aika sujuukin jouhevasti useimmiten niiden parissa.
Ulkoilua, koirien kuvaamista, näyttelyitä sekä kotimaassa, että ulkomailla.



© 2017 Kennel Grandes Guardia' rakkaudesta rotuun! copyright by Anette Kujala
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi!